lauantai 14. lokakuuta 2017

Tiikerit Salossa

Tiikereillä peli sujui tämänkertaiset eliittikarsinnat vaivattomasti. Otto kiihdyttää Juliuksen kanssa kohti Pöytyän maalia.




Aku taistelee pallon itselleen. Axu tulossa mukaan.
S

Axu asian äärellä.

Pöytyää vastaan pelattiin vain kaksi erää ja touhu lopetettiin 18-0 voittoon.


HFT antoi jo tiukempaa vastusta, vaikka tämäkin peli alkoi ratketa jo viimeistää toisessa erässä.
Tuuletukset olivat kylmänviileät. Tukkaa hieman taakse. Akua taitaa Axun tuuletus hieman huvittaa.














 





Tumen ja Högin kättelyjä nähtii monenmoista kertaa. Saumatonta yhteistyötä ja maali-ilottelua.


Viimeinen maali tulee kolmannen erän loppupuolella. Tätäkään peliä ei ihan loppuun pelattu, kun lukemiksi tuli 17-5.