sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Eerikkilä syyskuussa

23.9.2018 Eerikkilän muistilista:

- Kokoontuminen klo 07:15 Leaf Areenan takapihalla! 
- Mukaan tukevat eväät. Ruoka syödään vasta klo 13:00! Bussiin myös evästä menomatkalle.
- Taskurahaa voi antaa pojille, katsotaan pistetäänkö suut makiaksi takaisin tullessa ;-)
- Sään mukaista vaatetusta, myös pipo ja hanskat mukaan, lupaa viileää keliä leirin ajaksi. Takki oltava mukana reissussa!
- Katsokaa, että myös kaikki pelivarusteet yms on mukana, myös ne valkoiset sukat :-)
- Sauna ja uimavarustus, käydään ainakin saunassa sunnuntai/maanantai-iltana
- Varavirtalähde mukaan, jos löytyy. Ei pakollinen, mutta bussissa ei saa ladattua puhelinta.
- Foamroller mukaan myös!
- Puhelimet kerätään viimeistään, kun saavutaan Eerikkilään. Pojat saavat tuttuun tapaan soittaa kotiin päin molempina iltoina.
- Suositeltavaa on myös, että pojat pakkaavat mukaan pienen repun/jumppapussin jonne on helppo laittaa aina sitten tietyssä testissä/tapahtumassa tarvittavat esineet eikä tarvitse aina kantaa joka paikkaan kantaa sitä mailakassia ja jne :-) Myös mahdollisuuksien mukaan pojat voisi itse pakata laukkunsa niin sieltä voisi jotain löytää, kun sieltä jotain tarvitaan :--)
- Lähdemme noin klo 19:30 tiistaina Eerikkilästä. Saavumme noin klo 21:00 Leafin takapihalle. Palataan tähän vielä tiistaina, kun bussi hörähtää käyntiin Eerikkilässä.


Juho